Naisten vapaaehtoinen asepalvelus


Naiset eivät ole lain mukaan asevelvollisia, mutta he voivat suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen. Vapaaehtoinen asepalvelus ei käytännössä eroa varusmiespalveluksesta muuten kuin nimen osalta, ja arkikielessä asepalvelusta suorittavia naisia kutsutaan usein varusmiehiksi.

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haetaan erillisellä hakemuksella. Hakea voi kaikkiin niihin varuskuntiin, joissa koulutetaan varusmiehiä.

  • Pohdinta ja harkinta

    Ennen hakemista pohdi tarkkaan, miksi haluat suorittaa asepalveluksen. Kokeilemaan palvelukseen ei kannata lähteä, vaan tavoitteena tulee olla palveluksen suorittaminen kunnialla loppuun. Kysy vinkkejä ja ajatuksia asepalveluksen suorittaneilta.

  • Hakemus

    Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haetaan hakemuksella Puolustusvoimien aluetoimistoon. Tarkat ohjeet löydät Puolustusvoimien verkkosivuilta. Kannattaa huomata, että hakemus seuraavan vuoden saapumiseriin tulee toimittaa jo 1.3. mennessä.

  • Valmistautuminen

    Hyvä kunto on varusmies- ja naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa hyödyksi. Se auttaa jaksamaan ja selvitymään palveluksen asettamista haasteista. Ennen palvelusta kannattaa siis kuntoilla ahkerasti. Apua siihen saa mm. Puolustusvoimien marsmars-palvelusta.

  • Astuminen palvelukseen

    Palvelukseen kannattaa lähteä avoimin mielin ja etsiä itselle parhaiten sopiva koulutusvaihtoehto. Noin 2/3 vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavista naisista suorittaa myös johtajakoulutuksen (ali- tai reserviupseerikurssin), mutta mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä löytyy runsaasti myös miehistökoulutusten joukosta.

Tietoa ja apua


Puolustusvoimat tarjoaa verkossa kattavasti tietoa vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutumisesta ja tarjolla olevista koulutussisällöistä.

Jos taas perusasiat ovat jo hallussa ja olet kiinnostunut erityisesti muiden vapaaehtoisten asepalveluksen suorittaneiden naisten kokemuksista ja ajatuksista, alta löytyvä pakettimme on sinua varten. Muista silti, että näkemyksiä ja kokemuksia intistä on yhtä paljon kuin niiden kertojia.

Blogit

 Moni asepalveluksen suorittanut nainen piti inttiajastaan blogia verkossa. Kokosimme tarjolle muutaman vilkaisun arvoisen. 

Jos linkki ei toimi tai sinulla on ehdotus blogilistaukseemme, laitathan meille mailia osoitteeseen toimisto@varusmiesliitto.fi! 

Tuntemattomalla tiellä

Vuonna 2013 Porin Prikaatissa Säkylässa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneen Noora Lapinlammen blogi. Kirjoittaja koulutettiin palveluksessa Panssari-Sisun kuljettajaksi. Inttitarinoiden lisäksi blogissa mukana mm. vinkkejä palvelukseen astuvalle.

Brennanin Inttipäiväkirja

Nyt jo lakkautetussa Pohjois-Karjalan Prikaatissa vuonna 2006 palvelleen naisvarusmiehen blogi. Kirjoittaja kävi ensin aliupseerikurssin, ja vielä jälkireserviupseerikurssin palveluksen loppuun seuraavan saapumiserän mukana.

Pelastakaa sotamies Hämäläinen

Vuonna 2013 Viestirykmentissä (nyk. Panssariprikaati) ja tietojärjestelmäasentajana Suomenlahden Meripuolustusalueella (nyk. Rannikkoprikaati) palvelleen naisvarusmiehen blogi. Kirjoittaja kävi aliupseerikurssin ja näki inttielämää kahden eri puolustushaaran puolella.

My ups and down

Vuonna 2014 Ilmasotakoulussa Tikkakoskella palvelleen naisvarusmiehen blogi. Kirjoittaja suoritti palveluksessa moottorialiupseerikurssin.

Ruotuväen #naisetrivissä

Puolustusvoimien uutislehti Ruotuväessä palvelleet varusmiestoimittajat ovat keränneet lehden Instagram-tilille vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneiden naisten tarinoita.

Lisää vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita naisia löydät somesta aihetunnisteella #naisetrivissä

Korp Siru Mykkänen KAARTJR 1/14 Olen koko ikäni asunut vanhempien kanssa Helsingissä. Tulin lukion jälkeen välivuoden pitäneenä tänne Kaartiin. Kotiin jäi kaksi hevosta, jotka ovat aina olleet elämässäni. Päätin jo 15-vuotiaana haluavani inttiin. Palvelukseen lähteminen vaikutti omalta jutulta, sillä halusin poliisikouluun. Nyt suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet siitä, kun pääsin kuljetuskomppaniaan. Päätin tulevaisuudessa hyödyntää saamaani C-korttia. Kriisinhallinta on myös ollut yksi unelma, ja panssariajoneuvoluvat vievät lähemmäs sitäkin. Yllätyksekseni on muodostunut ehkä se, kuinka monenlaisia vaihtoehtoja täällä on ja se kuinka eri tavoin ihmiset suhtautuvat inttiiin sekä toisiinsa. Sukupuolella on täällä väliä, niin hyvässä kuin pahassa. Tietyt jutut pitää vain osata suodattaa pois. Oma käytös naisena on isossa roolissa, jengi alkaa helposti tehdä johtopäätöksiä, enemmän kuin kundit toisistaan. En silti koe, että olisin kauheasti irrallaan tai erilainen. Hyvällä itsetunnolla varustettu pärjää pitkälle. Fyysinen kuntokaan ei haittaa, mutta tärkein on oma asenne. Se määrittelee viime kädessä oman palveluksen mielekkyyden. Pettymyksiinkin on syytä varautua, mutta niitä täällä oppii käsittelemään. Halusin hyötyä palveluksesta mahdollisimman paljon, ja aliupseerikouluun mennessä tuntui luonnolliselta mennä kuljetuskomppaniaan.Tykkään ajaa, ja meidän on hommat on suhteellisen rentoja sekä itsenäisiä. #ruotuväki #intti #puolustusvoimat #inttijutut #naisetrivissä @sirueliseh

Kuva, jonka Ruotuväki (@ruotuvaki) julkaisi

Korpr Anni Paarma PVVMSK 1/14 Aloitin musiikkiopinnot ala-asteella pianolla, mutta vaihdoin 14-vuotiaana saksofoniin. Olin opiskellut sitä ammatiksi kaksi ja puoli vuotta ennen palveluksen aloittamista. Armeijaan hakeutumista edesauttoi opettajani, musiikkikapteeni Jaakko Nurila. Hän painotti sitä, että klassisella saksofonistilla on töitä melko niukasti tarjolla. Hän myös kertoi varusmiespalveluksen avaavan mahdollisuuden vakituiseen työpaikkaan. Se kuulosti niin houkuttelevalta, että lähdin innolla suorittamaan palvelusta, sillä olin kuullut paljon hyvää varusmiessoittokunnasta. Toki mukaan mahtuu paljon huonojakin hetkiä, väsymystä, turhautumista ja kiinnostuksen puutetta – ihan niin kuin normaalissakin elämässä. Olen oppinut vuodessa paljon uutta itsestäni: mitkä ovat omat rajat, mihin kaikkeen voi pystyä ja olen saanut itseluottamusta lisää. Soittamisen suhteen ainakin prima vista ja ulkoasoitto on parantunut, sekä tietynlaista orkesterisoittorutiinia on kehittynyt. Varmasti tämä vuosi on opettanut myös joukossa toimimista ja päättämistä, sivusta seuraten myös joukkojen johtamista sekä asioita eri musiikkityyleistä. Parasta on kyllä ollut tutustua uusiin ihmisiin, mahtaviin tyyppeihin ja saada soittaa ja tehdä kaikkea niiden kanssa tämän jo melkein yhdeksän kuukauden ajan. Musiikkialalla verkostoituminen onkin todella tärkeää. Hassua on se, että jos olisin mies ja en muusikko, todennäkösesti en olisi käynyt inttiä ollenkaan. Mutta naisena ja saksofonistina tänne kuitenkin päädyin ja tulisin varmaan uudestaankin. Kuva: Puolustusvoimat / Olli Viljamaa #ruotuväki #intti #puolustusvoimat #varusmiessoittokunta #pvvmsk #intissä   Kuva, jonka Ruotuväki (@ruotuvaki) julkaisi

Alikersantti Elina Kuisma, Kaapeli-joukkueen ryhmänjohtaja / TJ 36 Viestikomppania, Upinniemi, kaapelijoukkueen ryhmänjohtaja Rannikkoprikaati, Upinniemi “Palveluksessa parasta ovat ne ihmiset, jotka oppii tuntemaan ja yhdessä tekemisen meininki. Lisäksi tietenkin palveluksen tarjoamat haasteet – täällä oppii tuntemaan omat heikkoudet ja vahvuudet. Itsetuntemus kasvaa.” #intti #ruotuväki #puolustusvoimat #tj36 #alikersantti #intissä Kuva, jonka Ruotuväki (@ruotuvaki) julkaisi


Res. Vänr 
Emilia Ristola KARPR 1/11 Olen ollut koko ikäni partiossa, ja intin käyminen oli ollut mahdollisuutena mielessäni jo kauan. Yläasteella ollessani yhteiskuntaopin tunnilla tuli eräs tyttö inttivaatteissa kertomaan, millaista on olla naisena intissä. Silloin päätin, että minäkin haluan. Kyselin palveluksen suorittaneilta tutuilta naisilta vinkkejä ja sain heiltä paljon kannustusta, vaikka suurin osa kavereista pitikin minua hulluna. Ystäväni isä oli puolustusvoimilla töissä, joten kyselin häneltä, minne minun kannattaa hakea. Ilmatorjunta kuulosti mielenkiintoisimmalta, joten valitsin sen. Reserviupseerikoulu oli mielestäni parasta aikaa. Muistan elävästi johtamisharjoituksen, noin 70 kilometrin jalka- ja pyörämarssin, jonka ryhmäni voitti. Intissä oma pärjääminen on ainoastaan omasta asenteesta kiinni. Se vaikuttaa myös siihen, miten muut suhtautuvat, etenkin naisiin intissä. Vaikka inttivuosi oli tähänastisen elämäni paras vuosi, ei se ollut todellakaan aina helppoa. Jaksamisen kannalta tärkeitä olivat myös naispuoliset inttikaverit, joiden kanssa jaoin palvelusaikani ilot ja surut. Johtajakoulutuksesta on ainakin minulle ollut hyötyä ihan kaikessa intin jälkeisessä elämässä. Nykyisen opiskelupaikkani valintakokeissa puhuimme opettajien kanssa lähes koko haastattelun ajan intti- ja johtajakoulutuksestani ja pääsin opiskelemaan. Työnhaku on ollut helpompaa, sillä suhtautuminen minuun työnhakijana muuttuu heti, kun mainitsen käyneeni armeijan. Jos joku miettii, että pitäisikö käydä intti vai ei, niin ehdottomasti kannattaa. Ei tässä elämässä mistään muualta saa sellaisia kokemuksia ja henkistä pääomaa kuin intistä. #ruotuväki #intti #puolustusvoimat #naisetrivissä #inttijutut #ilmatorjunta #KARPR #reservi #upseeri Kuva, jonka Ruotuväki (@ruotuvaki) julkaisi


Tykkimies Ida Leino 2/14 TYKPR Olen aina ollut koiraihminen, ja inttiin lähtemistä harkitessani olin jo päättänyt pyrkiväni koirapuolelle. Koirien hyödyntäminen puolustusvoimissa kiinnostaa minua, ja ajattelin hyötyväni sotakoiranohjaajana toimimisesta, mikäli haen tulevaisuudessa rajavartijaksi. Sotakoiranohjaajaksi hakee aina enemmän ihmisiä kun on mahdollista ottaa. Jännitinkin koko peruskoulutuskauden, valitaanko minua. Valintaprosessiin liittyi haastattelu ja taustojen tarkistus, minkä perusteella valinnat sitten tehtiin. Mikäli en olisi päässyt koirapuolelle, olisin luultavasti pyrkinyt lääkintämieheksi sairaanhoitajaopintojeni vuoksi. Olen kokenut, että naisena on hyvä olla intissä. En ole kohdannut minkäänlaista syrjintää tai erityiskohtelua. Kyllähän palvelustoverit välillä saattavat heittää vitsiä naisista intissä, mutta sitä tekevät yhtälailla niin miehet kuin naisetkin. Hyvällä huumorintajulla ja oikealla asenteella intissä pärjää vallan mainiosti. Parhaat muistot jäävät yleensä harjoituksista, koska siellä joukon yhteishenki korostuu. Kerran jäljestimme yöllä pilkkopimeässä metsässä tuntikausia ja vaikka silloin hiukan harmitti, niin näin jälkeenpäin se oli aivan huikea kokemus. Intissä tylsintä ovat olleet jalkavaivat, joista kärsin koko peruskoulutuskauden, sekä jatkuva flunssa. Suosittelen ehdottomasti inttiin menemistä, mikäli se maailma tuntuu omalta. Ennen lähtöä valmistauduin käymällä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämillä “Intti tutuksi” -viikonloppuleireillä sekä ottamalla selvää asioista netin kautta. Kaikkea, mitä keskustelupalstoilta löytyy, ei suinkaan kannata uskoa! Kyllä nainen pärjää armeijassa, vaikkei olisikaan mikään huippu-urheilija. #ruotuväki #intti #puolustusvoimat #naisetrivissä #TYKPR #koiraohjaaja #sotakoira Kuva, jonka Ruotuväki (@ruotuvaki) julkaisi