Markus Hilli

Vänrikki, tulenjohtopäällikkö

”Suoritin palvelukseni Santahaminassa ja Haminassa. Palvelusaikani oli 347 vuorokautta. Reserviupseerikurssin jälkeen palvelin Sotilaspoliisikomppanian tulenjohtopäällikkönä.

Koulutusvaihtoehto osoittautui mieleiseksi. Valitsin tarjolla olleista vaihtoehdoista mielestäni parhaan, ja palvelus vastasi pääpiirteittäin varsin hyvin odotuksiani. Ennen palveluksen alkua olisin kuitenkin kaivannut enemmän tietoa intin alkuajan aikatauluista ja P-kauden tapahtumista.

Parhaat kokemukset intissä olivat RUK:n Kirkkojärven marssi ja Johtamisharjoitus. Huonoimpia olivat neljä tuplakinkkua.

Jälkeenpäin tarkasteltuna intistiä tulee mieleen, että koin niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Kuitenkin reservi on jo kullannut muistoja.

Vinkkinä tulevalle varusmiehelle voisi sanoa, että hoida siviiliasiat kuntoon ennen palveluksen aloittamista. Intissä pärjää hyvällä asenteella ja reippaalla mielellä, kunhat asiat myös kotirintamalla ovat hyvin. Älä unohda entistä elämääsi, vaikka intti onkin kokonaisvaltainen kokemus.

Hain palveluksen aikana opiskelemaan kauppakorkeakouluun. Sitä ennen korotin ylioppilaskirjoitusten arvosanoja. Luin tuvassa iltavapailla ja joskus myös päivisin, usein kuulosuojaimet korvilla. Osassa varuskunnista on myös hiljaista lukutilaa tarjolla, mutta meillä Santahaminassa oli vain sotilaskodin kirjasto, joka oli auki pari tuntia iltavapailla.

Henkilökunta suhtautui hakuprojektiini hyvin ja sain järjesteltyä lomani niin, että pääsin keskittymään pääsykokeisiin. Pidin lähes kaikki lomani parissa erässä ennen pääsykoetta. Vuoden palvelusajan takia lomia oli paljon.

Jos hakee palveluksen aikana opiskelemaan tai korottaa esimerkiksi ylioppilaskirjoitusarvosanoja, rajallinen aika kannattaa käyttää tehokkaasti hyväksi ja olla muutenkin kurinalainen. Myös lomien aikataulut kannattaa suunnitella tarkasti.

Ahkera työ palkitaan.”