Jose Saborit Parjanen
Rakuuna, sotilaskuljettaja
”Suoritin varusmiespalvelukseni Lappeenrannassa Maasotakoulussa, Rakuunaeskadroonassa. Palvelukseni kesti 362 päivää ja palvelin sotilaskuljettajan tehtävissä.
Minulla ei ollut mitään ennakkoluuloja intistä ennen palvelukseen astumista. Halusin saada varusmiespalveluksesta arvokasta koulutusta mukaan siviiliin. Tiesin, että muun muassa C-korttia arvostettaisiin monella alalla työmaailmassa, vaikka kyseessä ei olisikaan suoraan kuljetusala. Valinnan mukana tuli myös vuoden verran palvelusta, mikä oli minulle tärkeää, sillä viihdyin hyvin armeijassa.
Tehtävämme olivat monipuolisia: varuskunnan sisäisistä kuljetuksista runsaisiin leiriaamuihin, kalustokuljetuksesta miehistökuljetukseen sekä jalkaväen taistelutehtäviin.
Palvelus vastasi odotuksiani. Koulutus oli laadukasta ja toimintaa täynnä. Jos pitäisi valita joku konkreettinen paras kokemus, niin se olisi meidän runsaat taisteluharjoitukset, joissa toimintaa riitti sekä kuljettajana että yksittäisenä taistelijana.Adrenaliini virtasi kiitettävästi.
Jälkeenpäin ajatellen palvelus tuntuu kokonaisuutena erittäin hyvältä kokemukselta sekä hyvin tärkeänä asiana, joka pitää velvollisuutena suorittaa. Kyllä sinne olisi vähän jo ikävä, takaisin armeijan ilmapiiriin.
Varusmiespalveluksen aikana oli hyvä aika hakea opiskelemaan. Pääsykokeisiin lukeminen onnistui sekä vapaa-ajalla että lomilla. Oma tuleva alani – sairaanhoito – antaisi tulevaisuudessa mahdollisuuden tehdä työtä jopa Puolustusvoimissa.
Vinkkinä varusmiehille: Kasvattakaa fyysistä kuntoa ajoissa ennen varusmiespalvelusta. Hyvä fyysinen kunto ei pelkästään auta suoriutumaan harjoituksista ja kuntotesteistä, vaan hyvällä fyysisellä kunnolla takaa itselleen myös hyvän henkisen hyvinvoinnin palveluksen aikana. Sen myötä pystyy työskentelemään sekä ajattelemaan paremmin esimerkiksi harjoituksissa kovemmankin paineen alla.
Lisäksi neuvoisin kunnioittamaan auktoriteetteja ja noudattamaan käskyjä. Puolustusvoimien henkilökunta on siellä teitä varten, kouluttaakseen teistä hyviä taistelijoita. Kannattaa noudattaa sääntöjä. Varusmiespalveluksessa ei ole varaa hölmöilyyn, eikä siitä synny kuin turhaa harmia itselle. Hyvä käytös varuskunnan sisällä sekä sen ulkopuolella antaa hyvän kuvan itse varusmiehestä sekä Puolustusvoimista.
Varusmiespalvelus on tiimityötä. Jossain vaiheessa koulutuksessa tulee eteen vaativia opittavia asioita, joten tukekaa toisianne. Jakakaa opittua niille, jotka joutuvat tekemään enemmän töitä oppiakseen samat asiat. Se auttaa saamaan laadukasta toimintakykyä ja samalla yhteishenki pysyy vahvana. Kaveria ei jätetä.
Treenaaminen onnistui minulla sujuvasti vapaa-ajalla esimerkiksi varuskunnan kuntosalilla ja lomilla. Aina ei kuitenkaan pääse treenaamaan. On muistettava, että varusmiespalveluksen tehtävät tulevat ensin. Kannattaa siis suunnitella omaa treeniohjelmaa palveluksen mukaan. Kovemmat, pitkäkestoiset treenit kannattaa siirtää lomille tai iltavapaille.
Oma urheiluni ei kärsinyt varusmiespalveluksen aikana, vaan palvelus pikemminkin tuki sitä.