Jiska Gröhn
Aliluutnantti, Upinniemi
”Suoritin palveluksen pääasiassa Suomenlahden meripuolustusalueella Upinniemessä. Sen lisäksi palvelin peruskoulutuskauden Kaartin jääkärirykmentissä, aliupseerikurssin toisen vaiheen Hämeen rykmentissä ja reserviupseerikurssin Haminassa. Aamuja kertyi kaikkiaan 383.
Minut koulutettiin varusmiespapiksi, mutta sain lisäksi huoltoaliupseerin sekä jääkärijoukkueenjohtajan koulutuksen.
Halusin varusmiespapiksi saadakseni intistä mahdollisimman paljon kokemusta tulevaa ammattiani varten. Olen teologian opiskelija. Tehtävä oli mielekäs ja Suomenlahden meripuolustusalueella siinä riitti myös sopivasti haastetta.
En tiennyt etukäteen juuri ollenkaan, mitä odottaa palvelukselta. Lähinnä olin kuullut huhuja. Lähdin aika ennakkoluulottomasti liikkeelle. Etukäteen tekemäni suunnitelmat palveluksesta miehistössä eivät toteutuneet, vaan kävin johtajakoulutuksen. Hyvä niin.
Parhaimpiin kokemuksiin kuuluvat ehdottomasti joukkueemme voittama Kirkkojärven marssi reserviupseerikurssilla ja peruskoulutuskausi johtajana. Johtajakaudella sain nähdä monenlaista johtamista ja löytää oman tapani johtaa. Siitä on ollut reservissäkin hyötyä.
Huonoimmat kokemukset ovat niitä, kun pettyi omaan suoritukseen. Niihin ei kuitenkaan auttanut jäädä rypemään, vaan leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
Kävin jälkireserviupseerikurssin, joka on aliupseerikurssin käyneille tarjottava mahdollisuus käydä vielä reserviupseerikurssi palveluksen lopuksi. Aamuja tulee kurssin myötä muutama kymmenen lisää. Jälki-RUK kannattaa käydä, jos jäi harmittamaan se, ettei sinne päässyt ensimmäisellä yrittämällä, jos haluaa haastaa itsensä palveluksen lopuksi, tai aikoo sotilasuralle. Oli toisaalta aika hajottavaa löytää itsensä jälleen kerran oppilaan paikalta, mutta en silti vaihtaisi pois aikaani Haminassa. Tapasin siellä paljon hyviä tyyppejä ja sain hyvää koulutusta.
Vinkkinä aloittaville: lähtekää inttiin lähtökohtaisesti vuodeksi. Siellä ollessa saattaa ruveta pidempi palvelus kiinnostamaan, tai siihen ajautuu jotenkin muuten. Järjestäkää asiat sen mukaan.
Jälkeenpäin katsottuna palvelus oli ehdottoman hyvä kokemus. Opin paljon itsestäni ja yhtenä joukkona toimimisesta. Tunsin useimmiten suorittavani tarpeellista tehtävää – en kuitenkaan ihan aina. Kannatti käydä!”